Kävin viime torstaina laittamassa tukan kuosiin Kotkan Profilla, ja pääsinkin heti yhdeksältä aamulla Emmin käsittelyyn. Meillä lähti jutut ihan käsistä monta kertaa, ja jouduttiin häpeillen tarkistamaan esimerkiksi että onko jollain muulla asiakkaalla crocsit jalassa, kun haukuttiin niitä niin kovaan ääneen..
Tässä kohtaa kahvi ei vielä ollut tippunut ja Emmiä vielä vähän väsytti :D No ei kun se vaan keskittyy niin tarkasti noiden Mel B.-nuttiksien tekoon.
Tässä siis lähtökohta. Ankara raidoitus ja Kreikan aurinko yhdistettynä klooriin ja meriveteen olivat tehneet latvoille tepposet. En kyllä ihan rehellisesti sanottuna edes muista koska mun tukkaa olis leikattu viimeksi. Nyt olin saanut Markolta luvan poistattaa maksimissaan kymmenen senttiä.
Mel B. Kymistä.
Me kirkastettiin uusilla raidoilla aika mehevää juurikasvua, ja jätettiin pituudet tällä kertaa rauhaan. Koska raitojen alku oli mun omassa tukanvärissä, niistä tuli tosi tosi vaaleita, ja sitä taitettiin vähän nudemmaksi vielä huuhtelun yhteydessä.
Siis jestas minkä näköset noi latvat olikaan. Ne oli olleet edellisen yön leteillä ja siksi noin kikkaralla. Olin jopa aika iloinen päästyäni niistä eroon.
Hiuksien pituudet leikattiin tasaiseksi, mutta kokonaisuutta kerrostettiin myös juurien ilmavuuden takaamiseksi. Kaikki kuollut pöheikkö karsittiin latvoista pois. Lopuksi Emmi vielä käänteli latvat kevyesti huolettomaan kampaukseen, joka säilyi mulla koko päivän. Parasta tässä oli se, että kääntötyö tehtiin samanlaisella GHD:llä ku mitä mulla itselläni on. Miten se näyttikään niin helpolta kun sen osaa. Ja Emmi osaa.
Lopputulos, IHANA! Kiitos Emmi, oot ihmeidentekijä <3
Illalla lähdettiin potkaisemaan juhannus käyntiin Cafe Laituriin, jossa oli joku iskelmä-coverbändi heittämässä keikkaa. Tukka säilyi yhtä siistinä iltaan asti.
Ihana Nelli. Loppujen lopuksi meitä olikin aika kivankokoinen porukka ja pöydässämme tyhjeni yksi jos toinenkin Mexico-lonkerokannu... Itsehän join jaffaa. Buu. Koin että juhannus tulisi olemaan alkoholillisesti melko runsas ilman torstain dokailujakin ja että se ei ainakaan edistäisi tätä mun treeniprojektia. Niinpä lähdin kiltisti autolla liikenteeseen.
Ihana Nelli vol. 2 <3 Nellin vakkarijuoma on Sol limellä. Tiesittekö muuten, että se lime laitettiin alunperin sinne pulloon estämään ötököiden pääsy juomaan. Nyt tiedätte.
"Otatko konjakkia, Björn?", "No mikäjottei, Sven!"
Marko on niin komee <3
Loppuillasta tuli sit ne parhaat biisit, ja joskus puolen yön aikaan lähdettiin ajelemaan kohti kotia. Näiden reissujen jälkeen aina miettii, että miksei sitä käy useammin "yksillä", varsinkaan niin kertakaikkisen ihanassa miljöössä kuin Cafe Laituri. Täytyy ottaa itseään niskasta kiinni!