... koska PT käski. Miä vihaan lenkkeilyä. Vihaan sitä, että meidän lähellä ei oo mitään kivoja lenkkimaastoja. Vihaan sitä, että en voi lopettaa lenkkiä silloin kun haluan, vaan mun on aina tultava takaisin sieltä mihin oon kävelly. Vihaan sitä, kun kengät hankaa. Vihaan itikoita kesäisin, kylmää ja lunta talvisin ja rumaa harmautta ja märkää syksyisin ja keväisin.
Lenkkeily, tai varsinkin kävely on sikatylsää. Juosta en jaksa. Lenkkeilyssä ei oikeastaan ole mitään sellaista osa-aluetta josta pitäisin.
Tai näin ajattelin, ennenkuin tänään kekkasin lähteä lenkille entisen ala-asteeni läheiselle pururadalle Veikkolaan. Nostalgia vyöryi yli jo ajomatkalla Korkeakoskelle, ja viimeistään ohittaessani vanhan kouluni taannuin kymmenvuotiaaksi. Sama fiilis jatkui kun parkkeerasin auton pururadan alkupään lähelle ja lähdin kävelemään sitä kohti. Mieleen tulvi muistoja maastojuoksuista ja varsinkin hiihtokilpailuista, joita vihasin syvästi. Kerran hiihdettiin parin mun kaverin kanssa tahallaan niin hitaasti (pikku kapinalliset), että opettaja pakotti meidät hiihtämään koko kilpailulenkin uudestaan. Sisuunnuin asiasta valtavasti ja hiihdin niin kovaa, että oksensin.
Kävelin maisemia ihastellen ja itikoita hätyytellen reipasta tahtia (sykealue 135-150) ja valitsin tien haarautuessa viiden kilsan lenkin. Jatkoin matkaa, raahustin ylämäkiä ja lönkyttelin alamäkiä, nyin joka pusikkoa haistelevaa koiraa pysymään vauhdissa ja yritin tunnistaa paikkoja. Yhtäkkiä tajusin, ettei mulla ole enää hajuakaan missä olen, mutta en hätääntynyt koska eihän pururadalla voi eksyä kun se johtaa aina takaisin alkupisteeseen. Jatkoin kävelyä ja päädyin lopulta tuohon ylläolevan kuvan pisteeseen, jossa hiihtolatu/pururata sivuaa ampumahiihtoalueen.
Sitten hukkasin sen. Pururadan nimittäin. Eksyin. What. The. Fuck?
Tajusin olevani Honkalalla, joka on semmoinen seuratalon tapainen vuokrattava talo sen ampumahiihtopisteen vieressä. En kertakaikkiaan enää löytänyt sitä perhanan pururataa, ja päätin kävellä Laajakoskentietä takaisin Korkeakoskelle. Onneksi siitä ei ole kummoinenkaan matka, n. puoltoista kilsaa mun autolle, mutta asfaltti tuntui inhalta jalkojen alla pehmeän alustan jälkeen. Soitin matkalta Markolle, että sen uskomattomalla suuntavaistolla varustettu vaimo on jälleen onnistunut eksymään. Se ei jostain syystä yllättynyt.
Lopulta saavuin autolle, ja tarkistin sports trackeristä vähän faktoja: matka yhteensä 6,34km, lenkin kesto 1h 15min, keskinopeus 5km/h. Sykemittari antoi seuraavat tiedot: kulutetut kalorit 679kcal, keskisyke 137, maksimisyke 174. Oli yks aika tiukka mäki :D Aika mukava setti. Hidashan miä oon ku täi tervassa mut en miä mitää huippunopeuksia lähteny tavottelemaankaan. Plus että toi kalorinkulutus on ollu aika mukavanlaista.
Tehokkuuden lisäksi mun koko keho rentoutui vanhoissa, tutuissa maisemissa. Menen uudestaankin, ehkä seuraavalla kerralla pysyn määrätyllä reitilläkin!